CosmetiCare Plastic Surgery Consultants
Plastic Surgery Consultants
Tarjoamme parhaan mahdollisen opastuksen ja suunnittelun ennen leikkausta ja parhaan mahdollisen jälkihoiden leikkauksen jälkeen.

Toimenpiteet suunnitellaan huolellisesti potilaan kanssa ennen leikkausta ja ensikäynnillä asiakkaalle varataan runsaasti aikaa. Vastaanotolla käydään läpi mm. jälkihoito ja kerrotaan toimenpiteeseen liittyvistä riskeistä. Olemme myös varautuneet vastaamaan kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Ensimmäisellä käynnillä muutostoiveet selvitetään mahdollisimman tarkasti. Käynnin yhteydessä asiakas valokuvataan. Tämä on vastaavanlaista dokumentaatiota kuin esimerkiksi ortopedisessa kirurgiassa, jossa tarvitaan röntgenkuvia luista.

Ennen leikkausta tehdään tarvittavat laboratoriokokeet ja selvitetään vielä kertaalleen hoidon eri vaiheet. Toimenpideaikataulu laaditaan asiakkaan elämäntilanteen mukaan.

Meidän potilaillamme on yleensä elämä järjestyksessä. Heitä on kuitenkin ruvennut vaivaamaan omassa ulkonäössään jokin tietty yksityiskohta, joka voidaan kirurgisesti korjata. Nämä naiset ja miehet ovat rohkaisseet mielensä ja tulleet vastaanotolle. Ongelmaa on sen jälkeen lähestytty yhdessä, heidän näkökulmastaan - ja meidän keinoin.

Sairaalassamme tehtävistä toimenpiteistä saatte lisätietoa toimenpide-esitteistä, joita voitte tilata puhelimitse, kotisivuiltamme ja sähköpostitse.

 

Suomen ehdottomasti parhaat ja kokeneimmat kauneuskirurgian konsultit. Erittäin kokeneet konsulttimme huomioivat jokaisen leikkaukseen haluavan yksilönä, jolla on omat vaatimukset ja omat tarpeet. Ottamalla huomioon jokaisen pienenkin toiveesi, luomme luotettavia, pitkäaikaisia asiakassuhteita.

 

Työkokemus: Professori Rolf Nordströmin Plastiikkakirurginen Sairaala 8.5.1999-21.5.2010 Monipuolisissa tehtävissä. mm. Rintaleikkaus- ja rintaimplanttiasiantuntijana.

Terveystalo

Tuuli on varsinkin rintatoimenpiteisiin erikoistunut plastiikkakirurgian konsultti, jolla erittäin laaja tietämys erilaisista rintaimplanteista ja niiden valinnasta. Tuulin kanssa voit käydä läpi kaikki toiveesi koskien leikkaustasi. Jokainen toiveesi otetaan tarkasti huomioon.

 

Työkokemus: Professori Rolf Nordströmin Plastiikkakirurginen Sairaala:

Sairaanhoitajana leikkaussalissa 28.2.2000-28.2.2002

Osastonhoitajana 1.3.2002-7.1.2007

Ylihoitajana 14.1.2008- 29.6.2010

Terveystalo

 

Palvelemme asiakkaitamme kahdella eri kielellä. Voit varata konsultaation suomeksi tai englanniksi.

 

JULKISIA ESIINTYMISIÄ

Radio Mafian radiohaastattelu maaliskuussa 2002. Aiheena
rintatoimenpiteet.


Iltalehti 21.09.2002. Aiheena rinnat.

 

Yleisradion radiohaastattelu 11.2.2003 silikonirinnoista.

 

Iltalehti 12.2.2003. Aiheena silikonirinnat.

 

Metropoli nro 09/2003 joulukuu, aiheena kauneusleikkaukset.

 

Baltic Guide helmikuu 2004. Kauneusleikkaus Virossa

 

MTV3 45 minuuttia -ohjelma. 22.09.2004 Aiheena Taina Kinnusen tutkimus
plastiikkakirurgiasta

 

Iltalehti syyskuu 2005. Silikonirinnat ovat naisille sijoitus

 

Iltasanomat lokakuu 2005. Suurentuneet rinnat ajavat monia miehiä pienennysleikkaukseen



BACK
Palaa Laatukirurgian esittely -valikkoon.

plastic surgery line

KÄYTTÖLUOTTOLASKURI

plastic surgery line


Varaa aika soittamalla ilmaiselle Helsingin neuvontavastaanotollemme. Siellä voit puhua henkilökohtaisesti ja luottamuksellisesti Tuulin ja Niinan kanssa.


YHTEYDENOTTO
Neuvontavastaanotto
(09) 69 81 282

plastic surgery line

| Etusivu | Yrityksemme | Toimenpiteet | Lääkärit | Suositukset | Yhteystiedot |

plastic surgery line

Breast Augmentation Surgery silikonirinnat Plastic Surgery Locations Liposuction and Tummy Tucks Advanced Endoscopic Surgery Procedures For Face And Brow Lift Plastic And Reconstructive Surgery Specialist Largest Southern helsinkin Plastic Surgery Group Leaders in Cosmetic Surgery for Southern helsinki